Mies nuori vaieten katsoo
vain taivahan rantoja päin,
toki vihdoin vienosti virkkaa:
— "Ma luulen, hän kuiskais näin:
"Ma mattahan tiedän, min kaiho
luo kutsuvi kulkijaa,
siell' leikkiä meidän on armas
ja autuas unhoittaa.
Nuo unhoittaa hovin herrat
ja naisetkin naurusuut
ja muistaa vain lumot luonnon,
tarut lemmen ja illan kuut." —
— Ja jos Camilla nyt vastais:
"Mätäs onnelan miss' on tuo?"
mitä vastaisi Atis hälle? —
— "Sydän lempivä vain sen suo."
— Ja jos Camilla nyt päänsä
hänen painaisi parmaalleen,
ja virkkais: "Vie minut sinne!"
mitä vastais hän armaalleen? —
Yli Turholman tyynten vetten
tuli tuuli ja äänet vei.
Mitä vastaisi silloin Atis,
sitä kukaan kuullut ei.
Mut päin Kulosaaren rantaa
vene valkea käännähtää.
Joku kitara kaukana helkkää;
vana aamunkultahan jaa.
1916.
Syyskuvia.
Syyskirjavat kuvat kuin tuulien tuvat mun sieluni silmien ohitse käy, monet mennehet muistot kuin kuolevat puistot — punahehkunta, jolle ei loppua näy.