— "Sua luulenpa melkein pelkääväin" —
niin leikillä lausui Laina.
Ja soutaja hymyten vastasi näin:
— "Suvi talvea pelkää aina." —
— "Mut etkö sa usko, ett' talvikin ain
toki pelkää kevättä juuri?" —
— "Niin, totuus valhetta pelkää vain,
ja valheen valta on suuri." —
Noin leikki se lens kuin lempeä tuul'
yli öisen lampuen pinnan,
suu leikkiä löi, hymys uhmaten huul',
mut yö oli pohjassa rinnan.
Ja sydänten yöstäpä pulpahtain
jo nyt kastehelmyet nousi;
ja immyt ääneti istui vain
ja soutaja vaieten sousi.
1896.
Hanget soi!
Hanget soi, hanget soi, ja kevät yli kenttien tuulee. Rintani lyö, rintani käy, taas sieltä jo kuohua kuulee.
Hanget soi, hanget soi,
jo päättyvi talven valta.
Pyytehet pursuvat sydämessäin
taas vuosien roudan alta.
Hanget soi, hanget soi,
ne Suomehen kevättä soittaa.
Toivo jo uus, usko jo uus
läpi murheeni muistojen koittaa.
Hanget soi, hanget soi,
ne soittavat Pohjan häitä.
Riemujen leivoset lemmestäin
jo laittavat laulunpäitä.