Näkinkenkiä.
(1898.)
1.
Me kuljemme kaikki kuin sumussa täällä ja kuulemme ääniä kuutamo-yön, me astumme hyllyvän sammalen päällä ja illan on varjoa ihmisen syön.
Mut ääntä jos kaksi yhtehen laulan yön helmassa toistansa huhuilevaa ja varjoa kaksi jos toistansa kaulaa — se sentään, se sentään on ihanaa!
2. Rauha.
Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin
tää suuri ja outo ja uus?
Minä kuulen, kuin kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja touot muut.
Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
3.