Sinä taiteesi turhaan tuhlailet.
Mitä tarpeen on keikailu, keima?
Ei pakohon sentään se päästä voi,
kenen otsall' on onnen leima.
Joka ovella kiinni se otettais,
joka kylässä kysyttäis tälleen:
"Mist' onnen orja, sa karkasit?" —
Minut luoksesi tuotais jälleen.
17. Sun naurusi.
Sun naurusi, oi sitä lemmin ma niin kuin laulua illan rastaan, kun aurinko kumpuja kultailee ja käkönen kukkuvi vastaan. Sun naurusi päilyvi, päärlyilee, sun naurusi soi ja helkkää. Ken kerran naurusi kuuli sun, sen aina se rinnassa välkkää.
Sun naurusi, oi sitä pelkään ma niin kuin teuras puukon terää. Kehen kerran se sattui naurusi sun, niin eipä se hevillä herää. Sun naurus on hellä ja hirmuinen, on ilkein ja ihanaisin, sun naurusi hurmata, surmata voi — kun jällehen kuulla sen saisin!
18.
Sinä olet kuin kuplanen alla jään, joka kierii ja kulkee ja läikkyy, Sinä olet kuin kummulla kaste yön, joka kulkijan askelta säikkyy.
Elä pelkää, kukkanen kummullas,
en tule ma ryskävin tuulin,
ja jääsi jos särkeä tahdonkin,
sen särjen ma lämpimin huulin.
Minä otan sun kuplasi kultaisen, kuin äitini suukko se oisi, minä juon ne kastehet kauniin yön, kuin ehtoollisviiniä joisin.
19. Indiaani.