Minä katselen kahta lehteä
ja kahta kielon kukkaa,
minä muistelen mustia silmiä
ja muistelen mustaa tukkaa.
Miss' on hän nyt? Mitä miettiikään?
Surumieliä vai mielessä ilo?
Lie kaihon kyynele silmässään
vai riemun kiilto ja kilo?
En sois hänen istuvan itkussaan,
en liioin nauravan soisi.
Mut kauas jos aaltoja katsot vaan,
niin mieleni kirkas oisi.
28.
Minä rakastin metsää ja maailmaa, nyt rakastan häntä ma vain, hän on minun metsäni, maailmain, hän on minun ainoain.
Minä rakastin yötä ja päivää myös,
nyt rakastan häntä ma vain,
hän, hämärän impeni ihmeellinen,
niin vieno, mut väistyvä ain.
Minä rakastin muita ja itseäin, nyt rakastan häntä ma vain, hän mulle on minä, hän mulle on muu, hän on minun armahain.
29.
Se oliko kieli, mi katkesi?
Niin oudosti ilmassa helähti.
Miks, tyttöni, kasvosi käännät pois?
Vai sydämen kielikö ollut ois?