Mun lempeni kieliä kuule sa et; minä yksin yössäni murehdin, mut muiden sa murheita kuuntelet.
40. Kesä.
Oli kesiä ennenkin mulla, suvi-aikoja suuriakin, mut kukat ne umppuunsa kuoli, nuput nuoret kyynelihin.
Nyt aukee ne kaikki, kaikki,
maa kukkii ja rehoittaa,
maakerrat kertojen päällä
päivänpaistetta uhoaa.
Nyt kukkii ne kaikki, kaikki,
kesät entiset kilpaa vaan,
tuolla yks terälehtiä tekee,
täällä toinen jo marjojaan.
Tule, tyttöni, laulujen lehtoon!
Alla virpien vilpasta on.
Siellä tiedän ma pehmeän turpeen
ja mairehen marikon.
Syö, tyttöni, poimi, poimi!
Kesän aika niin kerkeä on.
Mut myös älä suutu, jos suuhus
satut saamaankin raakilon!
Meill' on niin kiire, niin kiire!
Emme ehdi me vartomaan.
Maa kukkivi vuodesta vuoteen,
meill' yksi on elämä vaan.
Ja yksi on elämän kesä!
Ikä ihmisen lyhkänen on:
päivä yks kun lehteä tekee,
jo toinen on marjaton.
41.