Kukat pienet kukoistavat
suurten puiden alla,
valkopilvet vaeltavat
suven taivahalla,
Hongat hiljaa humisee
ja käkö kukahtelee,
Köyhän sydän keveämmin
silloin sykähtelee.
Alla suurten surujenkin
kukkii kukat mieleen.
Köyhä kukan kuroittaa
ja pistää rintapieleen.
Kukka orvon kumppani
ja laulu köyhän liesi,
metsä meidän tuttava,
mut vieraan vihamiesi.
Tuttavalle metsän polut
itsestänsä aukee.
Vieras maita vierivi
ja rauhatonna raukee.
Tuttavalle "tervetullut!"
joka kuusi kuiskaa.
Vierahalle joka oksa
uhotellen huiskaa.
Kell' on rikos rinnassa
ja ken ei sitä kadu,
outo on se metsässä,
myös outo mailla sadun.
Sille siellä myrsky käy
ja korpikuuset ruskaa.
Katuvalle metsän huoju
huojentaapi tuskaa.
Paatuneelle pahat henget
metsän puista puhuu.
Itkevälle metsän immet
valkohunnut huhuu.
Viito, vieno Tellervo,
ja mulle tietä näytä,
piirrä puihin pilkkoja
ja lohdun kättä käytä!