Taikka hän juoskoon hajalla hapsin, silmä synkkänä tuulen tupia, tunturihuippuja, väri-välkkyen niinkuin aamu ja ehtoo, alati vaihtuen kuin kuolevaiselle vaihtuvat katsehet kuun.

Kiittäkäämme kaikki Isää, vanhaa, ylhää, mi moisen kauniin, kuihtumattoman, kuolevaiselle antanut puolison on.

Näät meihin yksin tuon immen liitti hän taivas-sitein, ja käski häntä ilossa, murheessa uskollisna, pyhänä pysymään.

Kaikki muut sukukunnat kurjat lapsirikkaan, eloisan maan käyvät, kaitsevat tummin riemuin, himmein tuskin äärtä elämän hetkellisen, pakkotarpeen ikeen painamina.

Mutta meille hän antoi armaimman, hemmotellun tyttärensä! Tuota lempikää kuin lemmittyä! vaimon arvo talossa antakaa!

Ja älköön vanha anoppiviisaus herkkä-henkeä haavoittako!

Myös tunnen hänen siskonsa, vanhemman, hiljaisen, ylevän ystävättäreni. Ah, että vasta elon valkeuden kanssa hän eroisi minusta, tuo jalo jaksaja, lohduttaja, Toivo!

SCHILLER

Sveitsin lauluja.