Niinkuin ilmat ylhät kotka hallitsee, metsämiesi jylhät vaarat vallitsee.

Nuolenkantamalta hänen kaikki on, saalis yltä, alta yhtä verraton.

Hautavirsi.

Pian saapuu kuolo ihmisen, ei pitkää anna aikaa armon, pois tempaa kesken päivien, pois syöksee kesken toimen, tarmon, liet valmis tai et, pakko sulla on tuomarisi eteen tulla.

HEINE

Pohjanmeri.

Kruunaus.

Te laulut! Hyvät lauluni! Nyt nouskaa! Asestaikaa! Torvia soittakaa, kilvelle nostakaa tää nuori tyttö, sydämeni valtiatar, mun kuningattareni.

Terve! Nuori valtiatar! Otan auringolta tuon punakirkkahan kullan, teen otsalehden, painan sen päähäsi pyhään. Sinisilkistä liehuvan taivahan teltan, missä timantit yön säkenöivät, palan kalliin leikkaan, kruunausviittana käärin sen ympäri ylpeän olkapääsi. Sua palvelemaan panen sonetit kankea-pukuiset, kolmisoinnut korskat ja kohteliaat säe-kahdeksikot. Hovijuoksijas olkoot mieleni juohteet, hovinarrisi mieleni väikkyvät kuvat, ja airut, min kilvessä naurava kyynel, olkoon lauluni leikki. Mutta ma itse, valtiatar, eessäsi maahan vaivun ja kunnioittaen ojennan sulle samettipatjalla punaisella sen järki-vähän, min säälistä minulle jätti vielä sun valtasi edeltäjätär.