Miksi niin on tummaa vesi sulia— mietin usein puron partahalla— vesi tummaa, vaahto valkeata, loiske laineiden niin kumman lieto? Siksi niin on tummaa vesi sulla, tulet sydänmailta, hallanmailta, siks on vaahto sulla valkopäistä, kevättoiveita kun kansan kannat.
Mutta mistä loiske kumman lieto? Puron partahalla, kunnahalla, siell' on kullan koti kuusten alla, sieltä sivumennen laulut kuulit, laulut liedot, nuoret nuoren rinnan— sieltä lie tuo sinivuokko myöskin, jonka aallot tänne mulle tuovat.
AAMUTUNNELMA.
Kuin välkähti huomenen kultainen koi läpi haavanlehtien keväisten, niin lensit luokseni, immyt oi, läpi unteni lehtojen leijaillen.
Kuin lehvältä rantaman raidan vain yön kyynel läikähti kalvohon veen suven suloja hetkisen heijastain— niin lensi mun lempeni riemuineen.
SOITA SOMER, HELKÄ HIEKKA!
Suvi-illan suussa impi astui virran vieremää, kuuset kuiski, laine loiski, tuoksui nurmi nukkapää.
Sorsat kaislikossa souti, kalaparvet karkeloi, tuomilehdon lentosuukot vastarannan tuuli toi.
Ilakoiten impi kulki rantamata virran veen, somer soitti, hiekka helkki alla Annin askeleen.
Suven vienot vihkilaulut kaikui munkin mielessäin, kun ma virran äärtä kuljin armas impi vierelläin.