Mut kuinka kerran seuraan hienoston taas sitten mennä päätin kuitenkin. Tok' ensin hankin eläinnaamion, ja apinaksi aivan pukeusin.

Niin saavuin suureen juhlasalihin ja tungoksehen frakkiherrojen ja puoleen kumpahankin tervehdin ma kättä puristain ja hymyillen.

Kuin muutkin kuljin sekä keikaroin ja mairitin ja häntää heilutin ja herrain kanssa veljenmaljat join ja hamekansoa ma hakkailin.

Mut sitten alkoi minust' tuntumaan, ett' täytyy lopettaa jo leikki tää: He verraksensa luulee minut vaan ja se on sentään vähän ilkeää.

Niin erään heistä kutsuin kuiskuttain ma syrjähän ja lausuin: »Erehdyt, kun apinaksi minut luulet vain.»— Ja pois ma naamion heitin nyt.

Hän ensin hämmästyi, se totta on, mut hetkeks vaan—ja kohta hymyillen hän kasvoiltaan myös otti naamion: Kas kummaa, hänkin oli ihminen!

KESÄMUISTOJA.

Ei nyt enää, ei nyt enää kesämarjat auta. Suomal. kansani.

METSÄPURO.

Kevät joutui, metsäpuro paisui, vaahtopyörtehissä vedet kiiti, aallot vallatonna leikki, telmi, rannan kaarteet kaikki huuhtoellen; kuuset katsoi kummastellen tuota, hongat varoitteli vakavasti.