YÖ.
—Mun rintani on niin raskas ja synkeä niin mun syön— oi äiti, en yksin tohdi ma jäädä kanssa yön.
»On päivä jo laskenut ammoin ja hiipinyt hiljaisuus, oi nukkuos poikani nuori, taas huomenna työ on uus.»
—Älä lähde äitini vielä, sa kuuletko ääntä yön?
Se kutsuu, se käskee, se uhkaa—niin synkkä on lapses syön.
»Oi nukkuos poikani nuori, se on laulua lahden vain, se untas tuutia tahtoo kuin, muistatko, muinoin ain.»
—Älä lähde äitini vielä, sa näätkö silmiä yön?
Ne etsii, ne väijyy, ne vaanii—niin synkkä on lapses syön.
»Oi nukkuos poikani nuori, ne on tähtiä taivahan, ne luonas valvoa tahtoo kuin entis-aikahan.»
—Älä lähde äitini armas, kas tuossa on koura jo yön!
Se poikas temmata tahtoo—niin synkkä on lapses syön.
»Oi nukkuos poikani nuori, se hongan on oksa vaan, mi ulkoa kurkistaapi taas leikkikumppaniaan.»
—Niin kaikk' oli ennen ehkä, kun puhdas oli mun syön— oi äiti, äiti, äiti, miks heitit mun helmahan yön?