Hän onneton rannalle uinui sinikellojen siimekseen ja kellot ne hiljaa keinui ja soitteli sormet veen.
Hän onneton rannalle uinui— käen kukkuhun heräsi hän, hän ennen einettä kuuli käen kultien helkkyvän.
Hän onneton rannalle uinui— ja poikasen povessa ain nyt aaltojen sormet ne soittaa ja kellot ne keinuvi vain.
18.
Näkinkengät ne rannalla karskui
ja helisi heisipuut.
Kuka rantoja riemuiten kulkee?
Niin kulje, kulje ei muut—
Siell' impeni armahin astuu näkinkengillä keikuttain. Häll' on niin valkea jalka, sen kerran ma nähdä sain.
19.
Vait! Hän nukkuvi nurmella. Käkönen kukkuvi kaukana. Tuuloset vienot tuomipuun tuoksuja kantelee, haavehet hienot marjasuun nauruja narrailee, nauruja impeni nuoren. Vait!
Vait! Hän nukkuvi valveillaan. Kesä se kukkuvi kulmillaan. Kesä se laihoja tähkäpäin täysin jo lakoilee, lempi se kaihoja kypsyttäin rintoja raukaisee, rintoja impeni nuoren. Vait!
20.