Voi, kuinka tää on ihanaa, kun ilmaa keuhkoihin, kun nostaa taasen päänsä saa ja seljän oikein ojentaa— näät kääpiöiden maassa käy köyryyn selkä suorinkin.
Tuo mulle voimaas äityein, sa tuhat-rintainen ja hengi henkes povehein, suo sitä lauluin, kantelein mun heikon heijastella kuin peili tuhat-pintainen!
HANGET SOI.
Hanget soi, hanget soi, jo kevät yli kenttien tuulee. Rintani lyö, rintani käy, taas sieltä jo kuohua kuulee.
Hanget soi, hanget soi, jo loppuvi talven valta. Pyytehet pursuvi syömessäin taas vuosien roudan alta.
Hanget soi, hanget soi, ne Suomehen kevättä soittaa. Toivo jo uus, usko jo uus läpi murheeni muistojen koittaa.
Hanget soi, hanget soi, ne soittavat Pohjan häitä. Riemujen leivot lemmestäin jo laittavat laulunpäitä.
Hanget soi, hanget soi, kevät saapuvi tuoksuvin tuulin. Rintani lyö, rintani käy, min jäässä jo olevan luulin.
AAMUN TOIVOSSA.
Mä heräsin aamulla aikaiseen, soi sirkutus kumma mun korvissain kuin pääskyjen karkelo päällä veen— ja ma nousin ja katsoin ja hain.