Hän nosti raskaan puutarha-portin saranoiltaan, ja kun saranat eivät heti patsaista eronneet, kiskoi hän irti patsaatkin ja kantoi ne järveen, niin että kanat pääsivät parasta kukkamaata kuopimaan.
Hän meni omin lupinsa ruokakonttoriin ja söi suuhunsa vastakeitetyt marjasyltit.
Hän kiipesi asemakonttorin virkapöydälle ja kaasi mustepullon pitkin tärkeitä rahtikuitteja.
Hän otti uuden lakin asemamiehen päästä, kun ei tämä kyllin pian osannut häntä tervehtiä, repi sen rikki ja heitti palaset aseman katolle.
Hän taittoi kirjanpitäjän uuden merenvahapiipun, vaikka tämä vain leikillään oli puhaltanut savua silmiin hänelle.
Hän tappoi talon kissan.
Hän oli sytyttää tuleen koko talon saunan, jonka ovi oli jäänyt auki ja jonne hän oli päässyt ominpäinsä kekäleiden kanssa häärimään.
Tosin hän sai joka kerta selkäänsä ja sitten hän oli taas eräitä päiviä nurpolla nokin. Mutta sitten unohti hän jälleen kopunsa ja oli valmis jotakin uutta tuhmuutta tekemään.
Samaa tuhmuutta ei Nalle tehnyt milloinkaan kahta kertaa.
Kerta riitti hänelle, ja sitten hän tiesi sen asian. Mutta hän keksi aina uusia, sillä hänessä asui luonnollinen uteliaisuus ja vilkas mielenkiinto maailman asioihin, joka ei ollut hänestä pois juuritettavissa.