—Milloin hyvänsä, kun toteutat mielikuvasi.
Kysyi vielä tuo kuvankaunis kuninkaantytär:
—Etkö isäni linnaan käy? Aiotko jälleen ahventen valtakuntaan?
—Menen, minne menevät omat unelmasi. Eivätpä nekään isäsi linnaa kohti kulje.
Sanoi sanansa se maankuulu kuninkaanpoika ja sukelsi syvyyteen.
MEREN MAININKEJA.
Oli puhunut totta se maankuulu kuninkaanpoika. Sillä eivät johtaneet kohti linnaa kuvankauniin kuninkaantyttären askeleet.
Hän etsi ja löysi köyhän kalastajan majan rannan louhten lomasta. Hän sepitti tarinan, että hän oli pelastunut eräästä haaksirikkoisesta laivasta, jonka kaikki muu väki oli mennyt meren omaksi. Hän sanoi olevansa yksin maailmassa eikä tietävänsä, mitä tehdä, kuhun kulkunsa suunnittaa. Hän pyysi itselleen ruokaa ja liettä lämmitellä.
Armahti avutonta köyhän kalastajan perhe. Antoi hänelle paikan pöytänsä ja tulisijansa ääressä. Hän palkaksi talon töitä toimitteli, auttoi emäntää, minkä osasi, ja piti välillä seuraa hänen pojalleen ja sokealle isälleen.
Mökin isäntä itse oli jo ammoin hukkunut eräässä haaksirikossa.