Ei lakannut koskaan kiusaamasta sulhoaan tuo kuvankaunis kuninkaantytär:
—Miten sinä vietät aikasi siellä alhaalla? Miksi et sinä kerro minulle mitään?
—Ei siinä ole mitään kertomista.
—Kyllä. Tahdon tietää kaikki, mikä vain koskee sinua. Kaikki, kuuletko, olkoon se sitten kuinka pimeää ja tähdetöntä tahansa! Mutta minä uskon, että se on hyvin mielenkiintoista.
—Kaikkea muuta! Se on yksitoikkoista kuin yö ja aina samaa kuin yksinäisen ajatukset. Vaihtakaamme puheen-aihetta!
—Emme. En tahdo, että pidätät mitään salaisuuksia minulta. Miksi sen teet, jos kerran rakastat minua?
—Teen sen juuri siksi, että rakastan sinua. Se on liian tuskallista.
—Etkö luule, että olen luotu kuormia kantamaan? Oh, sinä et tunne minua! Sinä tunnet minut vain ilossa ja nautinnossa, mutta juuri murheessa minä olen jättiläinen.
—Uskon sen, armaani. Mutta olkoon kaukana minusta, että tahtoisin edes mielikuvituksessa sinulle taakkani sälyttää.
—Siis sinä et rakasta minua. Jos sen tekisit, et yksinäisyydelläsi ylpeilisi.