—Kyllä. Hänen hartiansa ovat leveät kuin ovi ja hänen kasvoillaan asuu lempeä ja yksivakainen totisuus.
—Ja hänen silmänsä?
—Liekuttavat syvällä päässä kuin kutsuva kotiliesi.
—Ja hänen kutrinsa?
—Ei, nyt en minä tahdo enää puhua hänestä mitään. Puhukaamme nyt sinusta!
—Katsopas! Sinä olet jo nyt häneen rakastunut.
—Armaani, oletko mustasukkainen? Hänelle?
—Jokaiselle, joka vain sinua lähestyy. Jokaiselle, joka vain saa viettää hetkenkin sinun seurassasi.
—Luotatko niin vähän minuun?
—Luotan sinuun kuin Luojaan kaikkivaltiaaseen. Mutta ymmärrätkö, että hetki, jonka kuka hyvänsä viettää seurassasi, on varastettu minulta, että suloinen kaiku, jonka kuka hyvänsä kuulee äänestäsi, on otettu minun aarre-aitastani?