Kalakeitto oli valmis. Naapurin mies nousi lähteäkseen.
Kaikki siirtyivät pöydän ääreen ja siitä pian leposijoilleen. Tuli riittyi takassa. Pian oli koko tupa pimeä eikä kuulunut muuta kuin nukkuvien säännöllinen hengitys enää.
Minä yksin lepäsin silmät auki vuoteellani.
Lepäsin ja ajattelin omia aikojani.
Jo pitemmän aikaa olin ollut huomaavinani vanhusten viittauksista, että he olisivat mielellään toivoneet minusta miniätä taloon.
Olin koettanut olla niitä niin kauan kuin mahdollista ymmärtämättä, sillä sitähän minä en tahtonut, minähän rakastin vain sinua. Mutta tänä aamuna oli tapahtunut täydellinen kosinta, jota ei enää voinut väärin käsittää.
Ah, kuinka kernaasti minä olisin jo pelkästä kiitollisuudesta tehnyt heidän mielikseen! Mutta minähän en voinut ja siksi minä pyysin miettimisaikaa.
Huomenna on tuo miettimis-aika lopussa. Mitä minä silloin teen?
Hypähdin vuoteeltani, juoksin, jouduin, tapasin sinut. Kaiken muun tiedät sinä.»