—Kyllä. Salli minun nyt vain keksiä oikea muoto ajatuksilleni.
Hän mietti hetkisen, astahti aivan lähelle kuningasta ja kuiskasi:
—Että tyttäresi tahtoi mennä naimisiin köyhän kalastajan kanssa, todistaa, että hän rakasti häntä. Mutta että hän juuri hää-yönä kutsui esille sen maankuulun kuninkaanpojan merten syvyyksistä, todistaa, että hän rakasti vielä enemmän tätä, vaikka häntä ammoin oli pidettykin vainajana. Sinun tyttäresi rakasti siis enemmän unta kuin todellisuutta. Hän eli kaksoiselämää, joka ei ajan pitkään ole mahdollinen kenellekään kuolevaiselle. Hän meni mereen, siksi että sinne veti häntä hänen unelmansa. Jokainen, joka kohtaa mielikuvansa, kuolee. Mutta olisi turha surra sitä, sillä totisesti voidaan sitä sanoa autuaalliseksi kuolemaksi.
—Oikein, nyykäytti kuningas päätään ajatuksissaan. Mutta mikä oppi on meidän tuosta nyt tulevaisuuteen nähden otettava?
Vanha unienselittäjä laski kätensä hänen olalleen ja virkahti alamaiselle aivan tavattomalla vilpittömyydellä:
—Sinäkin elät kaksoiselämää. Puolet aikaasi käytät sinä käytännöllisiin hallitustoimiin, toiset puolet tietoperäiseen ajatustoimintaan. Sinun haaveesi on tulla viisaaksi hallitsijaksi. Usko minua, se on mahdotonta, sillä se on kahden toisiaan poissulkevan vastakohdan yhdistämistä. Viisaus ei hallitse, vaan vallitsee. Valtakuntaa ei ohjata tiedolla vaan taidolla, ja sitähän sinä et kirjoista opi. Jätä siis jompikumpi, kirjat tai valtakunta, ja ihmiset tulevat siunaamaan sinun muistoasi.
Kuningas kohotti päänsä, katsoi tuokion tutkivasti häneen ja hymyili:
—Oikein. Tarkoitat, että minun on valittava joko ahven tai kultakalat.
Minä valitsen kultakalat.
Sitten hän hypähti äkkiä ylös, huusi jälleen sisälle hoviväkensä ja palvelijansa ja antoi määräyksensä:
—Kruununneuvosto on heti koolle kutsuttava. Minä luovun kruunustani. Ei mitään vastaväitteitä. Minä luovun poikani hyväksi tai kansani hyväksi tai kenen hyvänsä hyväksi, joka tahtoo yhdistää kaksi vastakohtaa ja palvella samalla kertaa unta kuin todellisuutta.