—Lain nimessä, avatkaa!
Syntyi äkkiä syvä hiljaisuus.
Soitto katkesi siihen paikkaan ja Matti riensi kiireen kaupalla avaamaan. Sieltä astui sisälle kaupungin viskaali itse, pyöreävatsainen, pönäkkä mies, kahden markkinakonstaapelin seuraamana.
—Mitäs hiivatin peliä täällä pidetään?
Matti selitti, että tilaisuus oli aivan viaton ja että hänen tarkoituksensa oli vain näyttää karhua ja että hänellä siihen kyllä oli korkean esivallan lupa kaikkeinkorkeimmalta maistraatilta…
—Lupa näyttää karhua, mutta ei tanssittaa karhua, sanoi viskaali ankarasti. Kuka te olette? Mistä te olette? Mikä teidän nimenne on?
Matti vastasi totuudenmukaisesti. Kuitenkaan ei hän voinut olla ohimennen huomauttamatta, ettei suinkaan hän karhua tanssittanut, sillä sehän tanssi, kuten korkea esivalta näki, aivan itsekseen.
Nalle ei todellakaan enää kaivannut mitään musiikkia. Väkevä juoma oli kihahtanut hänen päähänsä ja hän loiski nyt aivan ominvalloin pirtin perällä korkeasta esivallasta vähääkään välittämättä.
Mutta mitkään Matin vastaväitteet eivät auttaneet.
—Te saavutte huomenna maistraatin eteen, sanoi viskaali, vastaamaan karhun tanssittamisesta ja…