… ja yleisen järjestyksen häiritsemisestä, oli hänen aikomuksena lisätä. Mutta nyt se vasta häiriö tapahtuikin!
Nalle, joka ei enää nähnyt Mattia ja jonka tanssi-intoa pitkä köysi oli ruvennut vaivaamaan, katkaisi äkkiä kahleensa ja rupesi karkeloimaan kohti ovensuuta. Tie halkesi kuin umpi lumi-auran edestä. Syntyi sanomaton pakokauhu tuvassa. Mutta suurin kiire siinä tuli itselleen herra viskaalille, joka kokonaan oman arvonsa unohtaen pudotti joukon jalkoihin uuden virkalakkinsa ja karkasi ensimmäisenä ovesta ulos.
—Konstaapeli! Tyhjentäkää pirtti! ehti hän vain karjaista eteisestä.
Käsky oli miltei turha, sillä ihmisiä lappoi oventäydeltä tuvasta. Eivätkä konstaapelit jääneetkään sitä liikoja kuuntelemaan, vaan nelistivät esimiehensä jäljestä, niin että sapelit vilkkuivat.
Pirtti oli tyhjä tuossa tuokiossa.
—Voi sinua, Nalle rukka, minkä teit! huokasi Matti, saattaen takaisin nurkkaan vanhan ystävänsä. Häiritsit ruunun miestä hänen laillisessa toimituksessaan.
Nalle vihelsi. Hänellä ei näyttänyt olevan mitään aavistusta tekemästään rikoksesta.
Mutta seuraavana päivänä tuomittiin Matti korkean raadin edessä vetämään sakkoa viisikymmentä markkaa tai varojen puutteessa…
Noh, sen verranhan Matille juuri oli kertynyt rahaa kukkaroon. Mutta kuitenkin oli hänen mielensä sangen surullinen, kun hän raatihuoneelta palattuaan pistäytyi raatimiehen vajaan rakasta Nalleansa katsomaan.
—Eivät näytä ymmärtävän taidetta tässä kaupungissa, saneli hän. Paras, kun olisimme pysyneet kotinurkillamme!