Nalle katsoi häneen kummissaan, että sepähän ihme! Olihan suuri yleisö ollut heihin mitä tyytyväisin.
Mutta hän ei tajunnut asiaa vielä kaikessa hirvittävässä totisuudessaan.
—Sinut ne sensijaan tuomitsivat aivan kuulematta, jatkoi Matti, pyyhkäisten jotakin kosteaa silmäkulmastaan. Tuomitsivat päiviltä pantavaksi.
Nalle nuoli hänen kättään eikä ymmärtänyt ollenkaan, kuinka heikon vivun varassa hänen henkensä nyt killui.
Pistäysipä siihen mustalainenkin, piiska kourassa, Matin kanssa puheisiin. Hänkin oli ollut eilen Nallen näytännössä läsnä, samoin raatihuoneellakin tänään vastaamassa omista kolttosistaan, joista hän kuitenkin oli jotakuinkin suoriutunut. Hänet oli tuomittu vain luunsa siinä silmänräpäyksessä kaupungista korjaamaan.
—Kah, mitäs sait? kysyi hän Matilta tuttavallisesti.
Hän oli nähnyt Matin raatihuoneen pihalla, vaikka ei tiennyt vielä mitään tämän tuomiosta.
Matin ei tehnyt mieli ruveta hänelle sydänsurujaan valittelemaan. Sanoi vain, että hänen asiansa oli lykätty huomiseksi.
Katselevat siinä yhdessä karhua, niin jo rupeaa mustalainen kauppaa hieromaan.
—Myö pois minulle hunttu! sanoo mustalainen, kuin sattumalta rahoja kukkarossaan kilistäen. Saat viisikymmentä, ota pois viisikymmentä suomen markkaa!