—Ole rupattamatta! ärjäisee Matti. Johan sen turkkikin enempi maksaa.
Mutta hänen mielessään jysähtää omituisesti. Mustalaisen tarjoama kauppasumma sattuu niin merkillisesti yhteen hänen juuri suorittamansa sakkorahan kanssa.
Kentiespä tästä vielä hyväkin kauppa sukeutuu? ajattelee hän. Olisi tuo lysti kerran pettää mustalaistakin.
Tämän tekee mieli karhua. Hän tietää itsekin aivan pilkkahinnan tarjonneensa. Hän kohottaa ja kohottaa summaa, Matti ei ole niinä miehinäkään.
—En minä mustalaiselle myö! ärähtää hän vihdoin.
—Ka, raha se on mustalaisenkin raha. Saat sataviisikymmentä.
—Häpeisit vähän! Vaan viisisataa jos maksanet, niin tuossa on! Heh!
Mustalainen, vilkas, koppanokkainen, korvarenkainen mies, on muka aivan kauhistua, vaikka tietääkin suuremmassa maailmassa ansaitsevansa tällä karhulla tuhansia. Hierotaan sitten kotvan kauppaa.
Mutta Matti on järkähtämätön. Hän on jo huomannut toisen ostohalun eikä ole taipuvainen hellittämään penniäkään.
Huokaisten täytyy mustalaisen avata räsyinen lompakkonsa, joka hänellä on syvällä paidan alla, ja lukea Matille kouraan viisi kirkasta sadanmarkan seteliä.