—Sukkela mies, ovela mies! kehaisee mustalainen kauppatoveriaan.
Parahan orihin hinnan sait.
—Tokko nämä lienevät oikeitakaan? kysyy Matti piloillaan.
Mustalainen vannoo ja vakuuttaa. Kyllähän Matti setelirahat tuntee, ilman vain suotta aikojaan toista kiusoittelee. Pistää vihdoin rahat taskuunsa ja sanoo vielä kerran Nallen päätä silittäen:
—Hyvästi nyt, Nalle rukka! Kyllähän minun sinua ikävä tulee. Mutta mitäs teet! Vanha on jo äitimuorikin ja tarvitsee särpimen apua.
Nalle ynähtää surumielisesti vastaan niinkuin vasikka aidanraosta.
Mustalainenkin pyrkii siihen päätä silittämään. Mutta Nalle puistaa päätään silloin niin äkeästi, että toinen heti tempaa kätensä pois.
—Tokko tuo edes vieraisiin tottunee! hymähtää Matti.
Mustalainen viuhauttaa piiskalla ilmaan ja näyttää valkeita hampaitaan.
—Tottuu, hyvinkin tottuu, ole varma, veikkoseni! virkkaa hän iloisesti.
—Muistakin, että pidät hyvänä sitä, varoittaa Matti vielä.