—Hoolilop! kuuluu äkkiä älähdys pesästä.
—Joko vie? Joko vie? huudahtavat ulkopuolella olijat säpsähtäen. Onko siellä mitä?
—On täällä pentu. Tiirottaa minuun kuin mikäkin hyväkäs tuolta eräästä nurkasta.
—Saatko elävänä vai tarvitsetko apua?
—Saadaan tämä elävänäkin.
Saatiinhan se elävänä. Palattiin kotiin riemusaatossa, vanha kontio paareilla ja nuori Nalle reessä vällyjen alla.
Illalla pidettiin oikein juhlalliset peijaat vanhalle metsän kuninkaalle. Tuli sitten herrojen kesken illallispöydässä kysymys myös nuoren Nallen kohtalosta, joka koiranvitjoin ja kaularenkain köytettynä makasi suuressa vasussa salinnurkassa yleistä juhlamieltä ylentämässä.
—Minä en sillä siellä Helsingissä mitään tee, selitti se silmälasi-päinen herra. Kyllä herrat saavat pitää sen täällä erämaassa omina iloinaan.
—Mahtaakohan tuosta hyvinkin vastusta tulla? kysyi asemapäällikkö, pitkä, laiha, tiukannäköinen herra varovasti.
Mutta nuoremmat apulaiset, joiden suosion nuori Nalle oli jo ehtinyt saavuttamaan, selittivät ettei Nallesta mitään häiriötä talolle tulisi ja että he kyllä mielellään pitäisivät sen omalla puolellaan.