Kuu kimalteli, virta välkähteli sillan palkkien alla. Ja virralla vierivät kuin katinkulta meidän kummankin mielikuvamme…
II.
MAITOKUPPI.
—Kuulepas, Musti, kysyin kerran häneltä. Milloin sinä oikeastaan rupesit toden teolla ajattelemaan?
—Minä olen ollut ajatteleva koira hamasta nuoruudestani, virkahti
Musti arvokkaasti.
—Sen kyllä uskon, vastasin hänelle tulevalla kunnioituksella. Mutta sinun ensimmäinen itsetietoinen ajatuksesi? Mikä se oli?
—No niin, aivan varhaisinta nuoruuttani minä en luonnollisesti muista oikein. Muistan ainoastaan, että heti kun kynnelle kykenin, rupesin tutkimaan ympäröivän elämän ilmiöitä samalla uteliaalla mielenkiinnolla, millä vähän myöhemmin opin tarkastelemaan myöskin oman salaperäisen olentoni sisäisiä liikuntoja.
Katsahdin hänen syviin, tummiin, viisaisiin silmiinsä ja uskoin hänen sanansa täydellisesti.
—Sinä kehityit ennemmin kuin minä, myönsin sitten nöyrästi hänelle. Minulta kului lähes parikymmentä vuotta, ennen kuin opin huomioitani oikein yhdistelemään ja erottelemaan taikka toisin sanoen varsinaisesti ajattelemaan.
—Sinä olit lapsi siihen aikaan, virkahti Musti alentuvasti. Toinen kehittyy sitäpaitsi myöhemmin, toinen varhaisemmin. Taas eräät eivät kehity koskaan, sillä he eivät koskaan opi ajattelemaan.