Mutta hetken perästä kuulin hänen vielä murahtelevan itsekseen:
—»Järjetön luontokappale!» Niinkuin minulla ei olisi järkeä enempi kuin kymmenellä tuollaisella Taka-Möyrylällä!
En uskaltanut häiritä hänen mietteitään, sillä tiesin jo vanhasta kokemuksestani, ettei ollut hyvä joutua hänen kanssaan sanasotasille.
Ei varsinkaan ihmisviisaudesta. Sillä siitä oli hänellä omat järkähtämättömät mielipiteensä.
III.
MUSTIN MIETTEITÄ.
Kysyin toisen kerran häneltä:
—Milloin ja miten sinä oikeastaan tulit meille?
Mustin silmät menivät pelkästä hartaudesta ja kiitollisuudesta kyyneliin.
—Se oli taivaan tahto niin, hän sanoi. Kaiketi minä olin ollut uskollinen vähässä, koska minut siten pantiin paljon päälle.