Hän otti tuossa tuokiossa selvän sekä Johanneksesta että hänen matkoistaan. Kaikki yhtä nopeasti, tuttavallisesti ja pintapuolisesti.
Äkkiä juolahti hänen mieleensä jotakin.
—Kuule! Missä sinun rouvasi viipyy. Ajattelin, että voisimme kaikki kolme syödä yhdessä päivällistä.
Seuraavassa silmänräpäyksessä juolahti hänen mieleensä jälleen jotakin.
—Se on totta, sanoi hän. Sinähän olet eronnut. Mutta sinulla on kuitenkin joku nainen?
—On, virkahti Johannes, enempiin selittelyihin antautumatta.
—Minä olen kuullut, sanoi Muttila silmäänsä vilkuttaen. Joku suomalainenko? Sinä elät hänen kanssaan? Tunnenko minä hänet?
—Tuskin, vastasi Johannes hiukan vastenmielisesti.
—Mutta sallinet kuitenkin, että tutustun häneen?
—Luonnollisesti. Hän tulee heti alas.