—Ja sulkea minut suosioon, huomautti Muttila, oikaisten liivejään. Mutta etkö usko, että parhain suositukseni kenties olisi oma ajallinen ulkohahmoni, jos hänellä olisi tilaisuutta siihen tutustua?
Muttila näytti niin hullukurisen vakavalta ja huolestuneelta kaikessa rehevässä itseluottamuksessaan, että Johanneksen täytyi väkisinkin hymyillä.
—Me voimme miettiä tilaisuutta, hän sanoi.
—Ja me keksimme varmasti sen! päätti Muttila. Yhteisten etujen side olkoon tästälähtien meidän välillämme.
He kilistivät jälleen. Ja Muttila huomautti Johannekselle, että hän kyllä aikoinaan oli tehnyt vuorineuvos Rabbingin oman rintakuvan, vaikka hän ei ollut päässyt talon emännän tuttavuuteen.
Mutta siinä oli kaikessa tapauksessa pohja, jolle rakentaa, sanoi hän, ja jolta Johannes voisi häntä hyvällä omallatunnolla suositella.
14.
Liisa tuli.
Ilmestyi hiukan ujona ja epävarmana ruokasalin ovelle. Johannes kiirehti häntä vastaan ja esitteli hänet Muttilalle.
—Hänet teen minä sinulle ilmaiseksi, kuiskasi Muttila Johannekselle heidän ruokapöytään istuessaan. Hänhän on kaunotar, todellinen kaunotar! Ei aivan klassillinen tosin, mutta sitä pikantimpi.