Epäilikö hän jotakin? Näkikö hän läpi Johanneksen kaksinaisen sielu-elämän? Ja jos epäili, mikä mielenkiinto saattoi hänellä olla noin lähentelevästi Johanneksen hämärimpiin sielunsalaisuuksiin tunkeutua?
Mielenkiinto Muttilalla kyllä oli. Mutta Johannes erehtyi sen tarkoituksesta.
—Sinulla on hienoja tuttavuuksia, hymähti Muttila, jälleen leveäksi ja gemyyttiseksi heittäytyen. Etköhän voisi niitä vähän muillekin välittää.
Hm, ajatteli Johannes itsekseen, sitä hän tuskin voi. Eihän hän tuntenut niin hyvästi rouva Rabbingia.
Sitäpaitsi oli hänelle vastenmielistä päästää ketään vierasta edes tuon salaperäisen taikalinnan liepeillekään, jota hän itse tohti vain suurimmalla hartaudella ja kunnioituksella lähestyä.
Muttilaa kaikkein vähimmän. Sillä varmaankaan ei rouva Rabbing pitäisi hänestä.
—Välittää hänen tuttavuuttaan? hän sentähden kertasi jälleen jokaista sanaa venyttäen. Missä tarkoituksessa?
—Jälleen aivan rehellisessä omanvoitonpyynnin tarkoituksessa, nauroi
Muttila. Ymmärräthän, että siinä voi piillä tilaus.
Tilaus! Sitäkö se olikin vain!
Johannes huoahti helpotuksesta. Siitä hän todellakin voisi joskus ohimennen mainita rouva Rabbingille.