—Kuinka kerroit sen?
—Aivan kuin asia oli. Ovenvartia oli tullut hakemaan sinua alas odotushuoneeseen. Ja ovenvartia tuonut minulle myöskin tiedon, että joku toveri oli pyytänyt sinua ulos ja että olit jättänyt minulle vain pienen paperilapun jäähyväisiksi.
—Ja hän? Mitä hän siihen sanoi?
Johannes piti todellakin kuin poliisikuulustelua. Hänen epäluulonsa oli herännyt. Mitä jos tuolla atelierissa sittenkin oli ollut joku, vaikka se oli ollut pimeä ja vaikka ei kukaan ollut avannut hänelle?
Liisa katsoi häneen kummastuneena.
Sitten hän virkahti veitikkamaisesti:
—»Ei se ole ollut mikään toveri.» Niin hän sanoi.
—Mikä muu se olisi voinut olla?
—Juuri samaa kysyin minäkin Muttilalta. Mutta hän vain hymyili ja vihelteli…
Kas vaan sitä Muttilaa! Hän uskalsi vihellellä tosiaan!