—Hän? Rakastunut! Hän nyt ei edes osaisi rakastua. Mutta minä luulen, että hän pitää minua muutenkin muovailemisen arvoisena.
—Se sinä epäilemättä oletkin, katkaisi Johannes kuivasti. Mutta kerropas minulle, mitä hän ensin sanoi sinun sisälle astuessasi.
—Hän sanoi vain: »Ja yksin?»
—Ja sinä vastasit?
—»Yksin», kuten nykyään tavallisesti.
—Siinä sinä et puhunut totta, väitti Johannes.
—Armaani, nauroi Liisa, ethän ole ollut enää viiteen päivään siellä.
Sekin oli totta. Johannes ei ollut tullut päiviä laskeneeksi.
—No niin? Ja sitten? hän kysyi.
—Sitten, nauroi Liisa tästä omituisesta kuulustelusta huvitettuna.
Sitten kerroin minä hänelle tuon kirjetarinan…