19.
Oli päätetty, että Johannes oleskelisi päivät rouva Rabbingin asunnossa. Mutta tapahtui, että hän viivähti siellä yönkin ja saapui vasta myöhään seuraavana aamuna hotelliinsa.
Liisa ei koskaan kysynyt, mistä hän tuli. Eikä Johanneksellakaan puolestaan ollut mitään halua ruveta hänelle retkistään sen lähempää selkoa tekemään.
Voihan Liisa uskoa esim., että hän juopotteli!
Johannekselle oli tähän aikaan yleensä jokseenkin samantekevää, mitä Liisa uskoi hänestä. Kaikki ymmärrys-mahdollisuudet olivat heidän väliltään katkenneet.
Joskus, siihen aikaan kuin Johannes vielä oli kirjoittanut heidän yhteisessä hotellihuoneessaan, oli Liisa osoittanut eräitä lähestymisen oireita. Ilmestynyt suurin, kyyneleisin silmin hänen kirjoituspöytänsä viereen ja tuijottanut häneen pitkiä tuokioita vaieten ja surumielisesti.
Mutta sekin oli vain hermostuttanut Johannesta.
Tämä oli vain kärsinyt tuosta äänettömästä, epätoivoisesta valituksesta ja pyytänyt Liisaa etääntymään. Hänen hermonsa olivat tähän aikaan siinä kunnossa, että ne eivät sietäneet Liisan puolelta pienintäkään kosketusta.
Liisan matkustaminen kotimaahan oli jo päätetty heidän välillään. Mutta matkapäivää ei oltu määrätty vielä.
Niin tuli sekin määrätyksi kuin itsestään.