Tänään oli rouva Rabbing ollut häntä kohtaan herttaisempi kuin milloinkaan. Oli ihme, ellei tuo nainen häntä rakastanut!
Yhtä iloisena hän tavallisesti tuli myös Liisan luota rouva Rabbingia tapaamaan.
Liisa rakasti häntä vielä! Ei ollut hätää ensinkään. Hän oli maailman herra! Hän saattoi sallia itselleen mitä tahansa, kun hän vaan pysyisi itselleen uskollisena.
Hän synkistyi sitten aina vasta myöhemmin, kun toisen naisen muisto rupesi häntä toisen läsnä-ollessa vaivaamaan ja hän tuli omaa pulmallista asemaansa lähemmin tuumineeksi.
Nyt hän olisi tahtonut syleillä koko maailmaa! Itse hotellin ovenvartia sai häneltä ystävällisen pään-nyykähdyksen.
Tällä olikin hänelle jotakin asiaa. Eräs suomalainen oli asettunut samaan hotelliin asumaan ja häntä tiedustanut.
Tuokaan jossakin muussa sieluntilassa sangen epämiellyttävä tieto ei tällä kertaa voinut Johanneksen hyvää tuulta hämmentää.
—Mies vai nainen? hän kysyi hilpeästi.
—Mies, vastasi ovenvartia samaan äänilajiin. Vain mies valitettavasti.
—Maamies? jatkoi Johannes. Hyvä on! Sanokaa hänelle, että käyn päivällisen jälkeen häntä tervehtimässä.