Hän syöksyy ulos kirkosta.
Mutta aina ei hän samalla reformatorisella tuulella ole. Ja silloin hän saattaa myös pistäytyä siinä vieressä olevaan Pyhän Helenan rakennuttamaan Santa Croce in Gerusalemmeen, jonka kappelissa säilytetään kolmea palasta Kristuksen ristinpuuta, yhtä ristin-naulaa ja ristin otsaketaulua.
Eikä sillä hyvä. Pyhän Helenan omassa maanalaisessa kappelissa hän todellakin seisoo Jerusalemin mullalla!
Se on tuotu Pääkallo-paikasta, monilla laivoilla, saman väsymättömän naisen toimesta.
On kuin olisi katolinen kirkko tahtonut tuoda koko Palestinan tänne ja kaikille kansakunnille kuuluttaa: 'Ei ole tarvis enää tehdä toivioretkiä Pyhälle maalle. Tulkaa Roomaan, langetkaa Paavin jalkojen juureen! Täällä on Kristuksen sijainen, täällä Kristus itse lähempänä kuin missään muualla maailmassa.'
Kuka on sitten ollut tuo merkillinen nainen, tuo Pyhä Helena, joka matkaansaattoi näin suuret asiat, tuoden Jerusalemin synkän, intohimoisen mystiikan selkeän, valoisan, järjellisen Rooman muurien sisälle?
Johannes tutkii kirjoja ja historioita.
Alkuperältään ei hän nähtävästi ollut erittäin pyhä ollut. Syntynyt kapakoitsijan tyttärenä, tullut Constantinuksen jalkavaimoksi, synnyttänyt Konstantinus Suuren ja saanut häneltä keisarinnan arvonimen. Hänen sukunsa ollut bithynialainen, hänen itämainen verensä nähtävästi johdattanut hänet kristin-uskon salaperäisiä tunnelmia ikävöitsemään.
Kristin-usko tietysti ollut vain pinnalla hänessä. Asunut syvemmällä aasialainen pakanuus. Ei surmaa muuten pojanpoikaansa, ei muuten syytä murhasta miniäänsä ja anna häntä syyttömänä tukahduttaa!
Kristillinen hurskaus yhtynyt hänessä byzantiniseen julmuuteen, loiston ja vallan himoon. Vanhemmilla päivillään, kahdeksankymmenen korvissa, hänestä tullut vielä siveyden ja koskemattoman impeyden fanaattinen ihantelija!