—Mutta onhan se syypää, virkahti Muttila vakaumuksella. Olisihan meillä toisin asiat, jos me olisimme itsenäinen ja vapaa valtakunta.
He olivat kumpikin alkaneet kiihtyä jo jonkun verran.
Johannes huomasi sen ensiksi ja kiirehti myös ensimmäisenä itsensä hillitsemään.
—Se on asia, sanoi hän tyynesti, josta en tahdo mielelläni keskustella. Mutta jos asia olisikin, kuten sanot, sitä suurempi edesvastuu lankeaa siellä teidän puolueittenne ja sanomalehdistönne niskoille.
—Kuinka niin?
—Ne eivät ole rehellisiä. Sinä tietysti sanot, että Venäjä on syypää siihenkin. Mutta minä en usko sitä!
—Itse puhuit venäläisestä kansansielusta äsken. Se tarttuu.
—Kyllä. Mutta sen epärehellisyys ei ole vielä kaikkein vaarallisinta. Paljon vaarallisempi kuin se on tuo ääretön venäläinen haluttomuus ja elämän-ikävä.
—Vapauta sinä vain meidät venäläisestä virkavallasta! Kyllä me sitten aina noista sielullisista asioista selviämme.
—Älä halveksi niidenkään merkitystä! Katso venäläisiä itseään: nyt he hyppivät jo Imatraan pelkästä elämän-väsyneisyydestä.