Vihdoin oli tuo ajatus käynyt Johannekselle niin kiusalliseksi, että hänen oli täytynyt ryhtyä asiallisiin toimenpiteisiin sen johdosta.
Hän oli noussut ja lähtenyt junankuljettajaa etsimään. Maksoi, mitä maksoi! Hänen oli estettävä tuo yhteentörmäys.
Hän tapasi junankuljettajan.
—Mihin tämä vaunu menee? hän kysyi mahtipontisesti.
—Milanoon, hyvä herra, Milanoon, vastasi toinen.
—Mutta minulla on piletti Roomaan. Minä en aio muuttaa tästä mihinkään.
—Täytyy, hyvä herra, täytyy. Rooman vaunu meni rikki. Me emme voi mitään.
Johannes painoi kultarahan hänen käteensä. Junankuljettaja vilkaisi siihen ja näytti heti yskän ymmärtävän.
—Se menee Roomaan siis, hän lausui kumartaen. Koetan toimia Teidän ylhäisyytenne tyytyväisyydeksi.
Johannes vilkutti hänelle toista kultarahaa peukalonsa ja etusormensa välissä.