—Hän pyytää tavata tohtoria kahdenkesken. Hän sanoo olevansa vanha tuttu tohtorille. Samalla pyysi hän minua jättämään tämän.
Hän ojensi käyntikortin, johon Paavo Kontio heti riensi uteliaana tutustumaan.
—Lakitieteen kandidaatti Jaakko Jaakon-Lauri, luki hän ääneen. Ajaa kaikkia lainopillisia asioita. Omituinen nimi! En muista koskaan kuulleeni sitä.
—Jumalan kiitos, se ei ole minun mieheni! huudahti Sinikka-rouva.
—Mutta se voi olla hänen edustajansa, tuumi Pajalan herra. Sehän on asianajaja. Ja sellaisen ihmisen ilmestyminen keskelle sivistynyttä seurapiiriä haiskahtaa mielestäni aina enemmän tai vähemmän kuritushuoneelta.
—Entinen asianajaja kiittää teitä, lausui Paavo Kontio syvään kumartaen. Mutta anteeksi, ettekö ollut lakimies?
—Päinvastoin! Me jätämme teidät, virkahti Sinikka-rouva ylös hypähtäen. Enhän ole vielä ehtinyt nähdä edes puutarhaanne.
—Pyydän siinä tapauksessa olla oppaananne, lausui Pajalan herra, hänelle kohteliaasti käsivartensa ojentaen.
He menivät. Paavo Kontio pyysi Susannaa ohjaamaan vieraan ylös.
Hän tunsi olevansa reippaimmalla tuulellaan. Hän oli noussut pöydästä muiden kera, avannut takkinsa, pistänyt kädet housuntaskuihin ja käveli nyt vihellellen edestakaisin lattialla… Ainoa laatuaan tuo Sinikka-rouva! Olisi hauska tietää, millaisia hänen miehensä ja miehensä tytär olivat…