—Se mahdollisuus, että he tiesivät kuolemantapauksesta ja olivat läsnä sen kestäessä. Tiedätkö mitä se merkitsee?
Hän oli kamalan näköinen noin sanoessaan. Jaakko Jaakon-Lauri voi tuskin kestää hänen katsettaan.
—Tuo mahdollisuus ei ole mieleeni juolahtanut, hän vastasi välttelevästi.
—Se merkitsee, että Kuusistossa on tapahtunut murha tai että sen herra ainakaan ei ole kuollut luonnollisella kuolemalla.
—Minusta tuntuu, virkahti Jaakko Jaakon-Lauri silmiään epämääräisesti räpyttäen, että juuri sinä menet ehkä liian pitkälle johtopäätöksissäsi.
Paavo Kontio heitti vastauksen asemasta vain ylenkatseellisen silmäyksen häneen, kumahutti vielä kerran päättävästi pöytään rystysillään ja rupesi kiivaasti edestakaisin kävelemään. Hänen mielensä oli hirvittävässä kiihtymistilassa. Hänestä oli kuin koko huone olisi keinunut hänen silmissään. Tuhat kuvaa kulki yht'aikaa hänen aivojensa läpi! Tuskan kuvia, kauhun kuvia… Koko hänen olemuksensa ja henkinen koneistonsa tärisi kuin laivan runko, jonka propellit kapteeni on äkkiä komentanut takavauhtia ottamaan, silloin kun se juuri on ollut täyttä vauhtia eteenpäin porhaltamassa.
Jaakko Jaakon-Lauri ei päästänyt häntä hetkeksikään silmistään. Mutta peittääkseen omaa äärimmäistä mielenkiintoaan hän kuitenkin katsoi parhaaksi ruveta kaikessa rauhassa uutta whiskylasia laittelemaan.
Äkkiä pysähtyi Paavo Kontio.
—Kuka takaa minulle, että puhut totta? hän kysyi luoden tuiman katseen ystäväänsä.
—Tiedät hyvin, vastasi tämä ääntään sopivasti vavahutellen, että tällaisissa tapauksissa ei valehdella.