—Ei juuri, sillä kartanon väki on todistettavasti ollut samana iltana tanssiaisissa eikä kotona muita kuin eräs piika ja hänen oma tyttärensä.
—Sen täytyy olla jonkun muun sitten. Mutta katsoen murhaamiskeinoon ja koska mitään ulkonaisen väkivallan merkkejä ei ole voitu havaita…
—Niin! Myrkky on otaksuttavin.
—Myöskin minun mielestäni. Murhaajan on täytynyt olla jonkun läheisen, joka helposti ja hänessä itsessään epäluuloja herättämättä on voinut tekonsa suorittaa.
—Ja jonkun, jolla on täytynyt olla tärkeät syynsä siihen…
—Eikä ainoastaan syynsä, vaan itsetietoinen päämääränsä, johon hän on tahtonut tulla tuon tekonsa kautta.
—Siis?
—Hänen vaimonsa! Että hän karkaa samana iltana, on omiaan tuon epäluulon melkein todennäköiseksi vahvistamaan.
Sen sanottuaan otti Paavo Kontio syvän kulauksen lasistaan. Jaakko Jaakon-Lauri riensi mielihyvällä hänen esimerkkiään seuraamaan. He olivat kumpikin aivan tyynet ja kylmät ulkohahmoltaan niinkuin olisivat vertailleet toisiinsa joitakin asiakirjoja, joista heillä kummallakin oli oma puhtaaksikirjoitettu kappaleensa kädessään.
—Yhdyn edelliseen puhujaan, virkahti Jaakko Jaakon-Lauri.