Jatko sujui sitten samalla tapaa. Ajatuksen kanssarikollisista he hylkäsivät mahdottomana. Moinen tuuma saattoi syntyä ainoastaan eroottisen, hysteerisen ja rikoksellisilla taipumuksilla varustetun naisen aivoissa eikä hän tarvinnut ketään rikostoveria sen toteuttamiseen. Mutta karkaamiseen hän tarvitsi ja sen järjestämisen oli, nähtävästi tietämättään, saanut tehtäväkseen Pajalan herra.
Jäi jäljelle kysymys tämän suhteesta murhatun tyttäreen.
Olivatko he kihloissa vai salakihloissa? Sitä oli vaikea sanoa, mutta kaikesta päättäen he olivat suuresti rakastaneet toisiaan. Tytärpuolten ja emintimien väli sensijaan ei tavallisesti ollut aivan sydämellinen. Oli mahdollista, että myöskin emintimä oli kaikessa hiljaisuudessa rakastanut Pajalan herraa, sitä häikäilemättömämmin ja intohimoisemmin, koska hän itse ei ollut aivan nuori enää, ja oli päättänyt rohkealla tempaisulla raivata tieltään ne molemmat esteet, jotka hänet erottivat hänen rikollisen lempensä esineestä.
Siinä tapauksessa oli hänkin myrkytetty, vaikka murhayritys ei häneen nähden jostakin vielä tuntemattomasta syystä ollut johtanut toivottuun tulokseen.
Toinen mahdollisuus oli, että kysymyksessä oli itsemurha-yritys. Monet asianhaarat näyttivät puhuvan sen puolesta, m.m. se, että hän eli vielä, vaikka hän oli joutunut lääkärin käsiteltäväksi samaan aikaan kuin hänen isänsäkin. Silloin olisi tapahtumien sarja nähtävästi ollut se, että hän, saatuaan äkillisen varmuuden isänsä murhasta, kenties murhaajastakin, ja aavistuksen tämän luvattomasta rakkaudesta hänen oman sydämensä valittua kohtaan, näiden yhteisestä paosta ja mahdollisesta kanssarikollisuudesta, oli epätoivoissaan ottanut myrkkyä isänsä ruumiin ääressä. Ellei kysymyksessä siis ehkä ollutkaan kaksoismurha, oli murha ja kuoleman aiheuttaminen.
Jäi jäljelle vielä kolmas kohta. Miksi oli murhaaja juuri Paavo Kontion luo ohjannut tietysti jo ammoin edeltäpäin suunnitellun pakomatkansa? Epäilemättä hän oli tehnyt sen jälkiään peittääkseen. Mutta siihenkin saattoi olla monta selitystapaa.
Mikään sattuma se ei voinut olla. Täytyi etsiä sen takaa jotakin itsetietoista tarkoitusperää. Naisen, joka oli voinut tuon kaamean, kuulumattoman rikoksen yksityiskohdat suunnitella, täytyi kaikesta epäterveestä sielun-elämästään huolimatta olla sangen viisaan, järkiperäisen ja harkitsevaisen. Miksi hän oli tahtonut viettää ensimäisen vapaan yönsä juuri entisen ihailijansa katon alla … viettää sen juuri täytetyn murhatyönsä muistoissa ja kenties uusien yhtä murhaisten, yhtä rafineerattujen lemmenunelmien hekkumassa?
Rakastiko hän ehkä vielä Paavo Kontiota? Oliko hän ehkä koko ajan häntä rakastanut ja tehnyt tekonsa vain jälleen solmitakseen toistakymmentä vuotta sitten katkenneen suhteensa häneen? Vai rakastiko hän ehkä Pajalan herraa ja tahtoi käyttää entistä ihailijaansa vain kilpenään ja miekkanaan siinä jättiläiskamppailussa, jonka hän tiesi, jonka hänen täytyi tietää olevan edessään?
Tässä tunsivat vanhat toverukset kurkistavansa eräisiin ihmissielun kuiluihin, jotka saivat itse ajatuksen säihkymään synkällä, pilkkopimeällä pohjattomuudellaan.
—Yksi asia on ainakin varma, virkahti Jaakko Jaakon-Lauri. Jos hän etsi pakopaikkaa…