»Oi, äiti! Kaikk' on hukassa! Mi mennyt on, ei palaa. Mun onneni on kuolema, en muuta enää halaa. Ah, että tänne synnyinkään! Ah, sammu, valo sielun tään, on Luojan armo mennyt, ma kuolen murheesen nyt!»—

»Ah Luoja, ethän tuominne sa tuota lapsirukkaa! Ei järjissään hän haastele hänt' ällös heitä hukkaan! Laps, huoles maiset unhota! On sulla taivas, Jumala, sa muista sielus ylkää, mi milloinkaan ei hylkää.»—

»Oi, äiti! Mit' on taivaskaan!
Oi, äiti! Mit' on Horna?
Wilhelmin luon' on taivas vaan
ja häntä ilman Horna!
Ah, että tänne synnyinkään!
Ah, sammu, valo sielun tään!
Hänt' ilman jää en eloon,
käy taivahan en iloon.»—

Näin tuska häntä tuiversi nyt kautta suonten, aivoin, näin Sallimusta syytteli ja herjasi hän raivoin; löi rintaa, kättä väänteli, siks kunnes päivä himmeni, kuu taivahalle sousi ja kultatähdet nousi.

Mut kuule! kuule! Ulkoa kuin ratsun kopse kaikuu, ritari nousee portaita, sen kannusraudat raikuu; ja kuule! kuule! kolkutin jo helkkää äänin hiljaisin, ja portin takaa soipi, niin että kuulla voipi.

»Halloo! Laps, miksi avaa et?
Nukutko, valvot siellä?
Sa itketkö vai hymyilet?
Mua millä muistat miellä?»—
»Sa, Wilhelm, ah! Näin myöhällä?
Mult' ollut mielen särkeä
on valvokki ja uni!
Mist' tulet, kaivattuni?»—

»Vain sydän-yöllä samoomme. Ma Böhmin maasta kulen. Ma myöhään lähdin matkalle, sua ottamaan nyt tulen.»— »Ah, armas, ensin tänne käy! Yön tuuli tuima viilentäy, sua sisään pyydän käymään, syliini lämmittäymään.»—

»Laps, laulaa anna tuulien, suo ulvoa sa niiden! Soi kannus, korskuu hevonen kuin ois se orhi Hiiden! En jäädä tohdi! Nopeaan mun taaksein nouse satulaan, on peninkulmaa sata häävuoteeseemme rata.»—

»Ah, sadan peninkulmanko häämatka meill' on, luulet? Löi yksitoista kello jo, min soinnun vielä kuulet.»— »Kuu paistaa! Ratsut raisut ain on meidän ynnä vainajain, sun tänään vielä, lupaan, vien hiljaiseen häätupaan.»—

»Tuo tupa miss' on, millainen? Häävuotees missä piilee?»— »Etäällä! Lautaa kuus! Mut sen on suoja tyyni, viilee.»— »Ma mahdunko?»—»Me kumpikin! Mut joudu, juokse, armahin, häävierahat jo hartoo, häävuode meitä vartoo.»—