6.
HAUTALAULU.
Sävel: Integer vitae.
Vaikerrusta ei: elon, kuolon kuormat mieliä miehekkääll' ovat kannettavat. Hehkuu helka-yöt, tulet toivon tuikkaa, haipuvat hautaan.
Hetket kiitää, vuos unen lailla vierii, unhon varjoihin sukukunnat vaipuu, päivät ihmisten levotonna lentää hautojen rauhaan.
ELIEL ASPELIN-HAAPKYLÄ IN MEMORIAM.
(S. Wettenhovi-Aspa.)
Egyptin kuolonkirja sanoo: sielu käy kotiinsa Aurinkoon kautt' töiden hyvien, muumio ehjä vaikka hautaan himmentäy, niin kauan kuin lyö arpa aikain syvien, mut Henki, jok'on sielun korkeampi Minä, jää sinne, missä suret yöt ja päivät sinä.
Tää usko varma vakuudestaan olla voi, näät Henki aina muovaa muodot ainehen. Ylevä kuinka viisaudessaan salamoi tuo Totuus, joka sietää maassa mainehen, mit' että elämässä enin lemmit sinä, aina läsnä on kuin sielun korkeampi Minä.
Ei sovi meille ujot jäähyväiset nyt, käsissä seppeleet me vaikka seisomme, siks virkamme: on kaunis sielu lähtenyt tapaamaan Tuonen ikituttaviamme, valkeita vainajia, joiksi tulet sinä, jos kaikki uskomme sen kuin nyt uskon minä.