Sentään enin terve teille,
Suomen heimot, herttuat,
sulhot uljaan Unkarimme,
Eestin veljet ehtoisat.
Emme teitä unhoittaneet
öin ja päivin orjuuden.
Kuink' ei vieris teille virsi
vapaan sota-sorjuuden?
Vielä muistan muutkin kansat:
kauniin Puolan heimon, maan,
itkenyt mi meidän kanssa
vuossadat on vapauttaan.
Muistan Lätin, Liettuankin,
Ukrainan myös urhean.
Tervetullut Suomen maahan,
heimo heljän Gruusian!
Tervetullut, tähtilippu,
takaa meren myrskyisen!
Yhdyit meihin ystäväksi
aikaan suurten surujen.
Jää ei unhon järveen koskaan
täällä tähti Wilsonin,
kansakuntain veljeydestä,
noussut verin, kyynelin.
Terve, armas Argentiina,
meille mesileivän maa,
mistä tositarpehessa
Suomi avun aina saa.
Terve, kansa kaunihin
Brasiilian, Austraalian.
Saamme suhteet suorat kerran
kanssa kaiken maailman.
Eikä joutsenjärveen jouda
ihana Itaalia,
jolta oppineet me oomme,
mik' on kauniin maailma,
Espanjako? Eipä suinkaan.
Sen on seijas kansan työ,
niinkuin tuikkaa tehdastulin
Belgiassa pimein yö.
Tervetullut, Hollanti! Ain
valppahasti vartioi
kansain pyhää oikeutta,
siinä suurna äänes soi!
Kuultiin, kun se maailmalle
haastoi selvää kieltäsi,
ihaeltiin ihanteitas,
miehuuttas ja mieltäsi.
Entä rakas, rauhallinen
Venään korven kontio?
Eikö aika unhoittaa ois
meillä vanhat vainot jo?
Oltiin yhtä onnettomat.
Viihtykäämme vierekkäin!
Vapaat vallat kansan kahden,
kauneudessa ystäväin.
Maailman nyt markkinoille
astuu Suomen suku uus,
sentään vanha niinkuin taivas,
taikka murhe, muinaisuus.
Tulemme kuin turpeen alta,
nousemme kuin notkosta,
orjan yöstä, orjan työstä,
rotu kuolon rotkosta.
Sentään kerran Perman haahdet
halkoi vettä vaahtoisaa,
auki vieri Venään virrat
saakka ain Araabiaa:
sentään tääll' on työtä tehty
kirvesvartta vuollenkin,
isän istuin itseksensä,
äidin kylpein kyynelin.
Mutta vienyt muukalainen
meilt' on työmme heelmät ain.
Ensimmäiset meillä rahat
oli nahat oravain.
Milloin riittäneet ne eivät,
ketut meiltä ketettiin,
itseämme inhottihin,
peitottiin ja petettiin.