Seisoin taiston tuoksinassa, seisoin alla taivahan samana kuin lasna muinen eessä Isän rakkahan.
Tapahtukoon tahto Sinun eikä minun, rukoilen, koska kylvän, kyyhättelen kautta Luojan sormien.
Vaan jos järkkyy maassa laki, jälleen sotatorvi soi, silloin tehdään toinen touko, rauhan askar jäädä voi.
Silloin verin varjelemme perkaamamme pellot taas, rakkaudella rakennamme, minkä sota, nälkä kaas.
1918.
RAUHAN HERRA.
Hän kulkee diadeemi otsallansa ylitse maailman ja kansain yön, Hän, rauhan Herra, joka rinnassansa kaikk' kätkee taistelot ja ihmistyön, jumala joulun, joll' on yks vain kansa, yks valtakunta yllä tähtivyön, ja ken sen näkee kultakruunun säteen, ei hälle kalpa enää nouse käteen.
On vierimässä sodan viides vuosi ja yhä turhaan rauhan Herra käy, ken voittikin, ket' onni, voima suosi, on varmaa vain: ei taiston päätä näy, miljoonat hukkui, hurmevirrat vuosi, Euroopan päivä mailleen ennättäy, mut aina kulkee rauhan Herra turhaan vedoten rakkauteen, ei veljesmurhaan.
Ah, nyt jos koskaan tiedän: korkein oppi, mi koskaan kaikunut on päällä maan, min kuuli valtalinna, vangin koppi, mist' yössä kauhun vielä iloitaan, min äänt' on soinut minkään rinnan soppi, min ihmiskunta tietää kuollessaan, on kunnia, mi korkeudess' on Herran ja maassa rauha, hyvä tahto kerran.
1918.