SYYS-AAMU.
Pitkät, hallavat hopeahunnut päällä pellon päilyy, päällä keltaisen maan ja metsän, puiden oksilla häilyy.
Tuosta tiedän, on päivä noussut; nostan itseniki, istun hiljaa ikävöiden ikkunata liki.
Näen ma maantien, maan ja metsän, punaisen virstapylvään, näen ma pitkät piilipuut ja aamunkoiton ylvään.
Näen ma elon ees ja taaksi— ah, mua värisyttää! Tuska onnesta ollehesta sydäntä sykerryttää.
Ah, te hallavat hopeahunnut, tulkaa povelleni, ettei hyljätyn lemmen muistot hiipis ovelleni;
ettei huutohon yksinäisen varjot yksin vastais, ettei poloisen pään-alaista kyynel kylmä kastais.
1917.
SYKSYN SYNKETESSÄ.
Elegia.