Vanhenin vuosia kuukausissa.
Mistä sen saatan tietää?
Siitä että jo suuttumatta
voin loukkauksia sietää.
Siitä, että on mieleni murhe mun suurempi tunteeni tulta, että jo kiellän itseltäni, mitä ennen en kieltänyt sulta.
Pitkät, kauniit aurinkopäivät saattavat eessäni olla taikka kuolema, köyhyys ja kurjuus— kuolema tunkiolla.
Merkitse mulle ei enää, mi muille, ei mulle se merkkitapaus, ei rikkaus, ei rakkaus, ei arvo, ei valta, vain sieluni ijäinen vapaus.
OUDOT.
Outoja ollaan ja oudommiksi ain yhä käymme. Miks, ah miksi?
Tuskin sa muistat enää mua, tuskin ma ymmärrän enää sua.
Sanat on saanehet toisen mielen, sydän on oppinut oudon kielen.
Kauan vierailla ovilla ollen olemme tullehet turmiollen.
Sulta mennyt on mieles herkkä, multa kuihtunut kevään kerkkä.