—On siellä sittenkin tapahtunut jotakin, sanoi Antti hätäisesti.
Menenkö ja otan selvän siitä?
Vastauksen asemasta painoi Soisalo hänet takaisin tuoliin istumaan.
—Mutta…? kysyi Antti yhä enemmän hämmentyneenä. Onhan siellä tapahtunut jotakin. Ja juuri äsken olin minä venttiilistä kuulevinani…
—Sulje venttiili! huusi Soisalo kiihtyneenä.
Se nyt on ihme ja kumma, ettei saa olla rauhassa täällä sisälläkään tuolta katu-yleisöltä. Tietysti on Hannes Kolehmainen taas juossut jonkun uuden maailman-ennätyksen.
Mutta myrsky oli ehtinyt jo rauhalliseen Cataniinkin. Äsken oli sen suuri sali tuossa seinän takana ollut melkein tyhjä, nyt kuului jo sieltäkin kiihkeiden, toisiaan risteilevien äänten kohina. Kuului korkeita huutoja ja nopeita askeleita, puhelimen helinää ja sisälle ryntäävien ihmisten hätäisiä kysymyksiä. Äkkiä kiskaistiin auki myös heidän huoneensa ovi.
—Kuka perkele? kirosi Soisalo aivan poissa suunniltaan.
Se olikin vain tarjoilija.
—Anteeksi, sanoi hän nopeasti kumartaen. Mutta herrat eivät tiedä ehkä, herrat eivät ole kuulleet ehkä…
Hän heitti lisälehden pöydälle ja yritti poistua samalla vauhdilla kuin oli tullutkin.