—Älä ole niin varma siitä! tiuvasi ukko. On ollut aikoja, jotka olisivat voineet käydä teille hyvinkin vaarallisiksi, jos nuo toiset vain olisivat osanneet oikein käyttää niitä hyväkseen.
Soisalo tiesi, että kamreeri Jäkälä oli maan etevimpiä finanssimiehiä. Hän ei sentähden tahtonut väittää vastaan mitään, hyvin arvaten, ettei väittely ukon itsepintaisuuden vuoksi päättyisi vainajan haudallakaan ja että hänen kaikissa tapauksissa täytyisi lopulta tunnustaa itsensä voitetuksi.
Hän sanoi senvuoksi vain yksikantaan:
—He häviävät siis?
—Miljonia, nyykäytti ukko päätään. Mutta pankki kestää sen, kestää kyllä, vaikka sen toiminta tulee pitkiksi ajoiksi olemaan lamautettu. Pahempi on, että niin monet yksityiset viattomat ihmiset joutuvat kärsimään.
—Jotka eivät kestä sitä?
—Saamme kuulla seuraavina päivinä. Omasta puolestani näen minä ympärilläni vararikkoja, pelkkiä vararikkoja.
—Setä nyt maalaa kaikki niin mustaksi aina, hymyili Soisalo hiljaisesti.
—Niin sinä luulet, ärähti ukko myrkyllisesti. Sentään minä en tee sitä vielä kylläksikään.
—Setä tarkoittaa…?